Koiranäyttelyt Suomessa

Koira on Suomen suosituin lemmikkieläin ja erilaiset koiranäyttelyt kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Maassamme pidetään vuosittain 40 kaikkien-rotujen rotujen näyttelyä ja yli 200 erikoisnäyttelyä.Suomessa. koiraharrastus-, sekä kilpailu- ja näyttelytoimintaa organisoi Suomen Kennelliitto, joka on Pohjoismaiden vanhin koirayhdistys. Se on perustettu jo v. 1889. Kennelliitto on maailmanlaajuisestikin mitattuna suuri järjestö, sillä siinä on jäseniä jo yli150 000. Se toimii myös katto-organisaationa 1800 paikalliselle koirajärjestölle Suomessa. Kennelliitto on koira-alan asiantuntija, ja yksi sen tehtävistä on tiedon jakaminen. Se pitää yhteyttä eri sidosryhmiin ja seuraa esimerkiksi lainsäädännön kehittymistä koirien suhteen. Kennelliitto julkaisee Koiramme-lehteä, joka on suosittu koira-alan asiantuntijalehti.Kansainvälisiä kaikkien rotujen näyttelyjä on vuonna 2014 pidetty jo eri puolilla Suomea. Koirat on jaettu arvostelun helpottamiseksi eri ryhmiin: Ryhmä FCI 1 – Lammas- ja karjakoirat, FCI 2 – Pinserit, snautserit ja sveitsinpaimenkoirat, FCI 3 – Terrierit, FCI 4 – Mäyräkoirat, FCI 5 – Pystykorvat ja alkukantaiset koirat, FCI 6 – Ajo- ja jäljestävät koirat, FCI 7 – Kanakoirat, FCI 8 – Noutajat, FCI 9 – Seurakoirat ja kääpiökoirat ja viimeinen ryhmä FCI 10 – Vinttikoirat. Ryhmiä on siis paljon ja jo tämänkin vuoksi näyttelyt ovat yleensä kaksipäiväisiä. Kaikissa näyttelyissä ei arvostella pentuja. Paikalliset koiranäyttelyt ovat yleensä erilaisten sidosryhmien kustantamia ja järjestämiä, tällaisia tukiryhmiä ovat esimerkiksi erilaiset metsästäjät ja eräharrastajat, sekä tietysti paikalliset Kennelliitot. Usein tapahtumia avittavat myös paikalliset yritykset sponsoritoiminnalla.Kennelliiton Koiramme-lehti tiedottaa koiranäyttelyistä ja muista tapahtumista. Lehdellä on myös oma valtakunnallinen Vuoden Näyttelykoira-kilpailu. Kilpailussa on kolme eri sarjaa: Vuoden Veteraani, Vuoden Näyttelykoira ja Vuoden Kasvattaja. Sarjoissa palkitaan kolme parasta koiraa. Kilpailun sponsoreina toimivat LähiTapiola ja Royal Canin. Kilpailutapahtuma pidetään joulukuussa Helsingin Messukeskuksessa. Kilpailussa huomioidaan kaikki aikaisemmat sijoitukset, mutta mukaan lasketaan korkeintaan kahdeksan parasta tulosta kunkin kilpailijan osalta.Koiranäyttelyitten varsinainen tarkoitus on edistää jalostus- ja kasvatustyötä. Näyttelyt on yleensä tarkoitettu vain ns. puhdasrotuisille rekisteröidyille koirille. Näyttelyt ovat myös hyvä tilaisuus koiraharrastajille tavata toisiaan ja vaihtaa kokemuksia. Ne ovat myös erinomainen paikka tutustua eri koirarotuihin, jos olet vasta harkitsemassa koiran hankkimista.